tiistai 20. toukokuuta 2014

Closure

Viimeiset paivat Conwayssa olivat vaikeita. Yritin nauttia viimeisista hetkista koko porukan kanssa, mutta mielessa oli vakisinkin se, etta pian kaikki muuttuisi ja joutuisi olemaan erossa ihmisista. Viikkoon mahtui paljon itkua mutta onneksi myos paljon naurua. Hyvastit olivat vaikeat, mutta se viimeinen joka vei minut lentokentalle oli kylla vaikein. Sen jalkeen ainut ajatus oli, etta haluan vaan akkia kotiin. Minulla oli kuitenkin edessa viela lento New Yorkiin, yo ja koko seuraava paiva siella ja sitten pitka lento Suomeen. Nykissa lahinna kavelin ympariinsa. Kaupunki tuntui paljon vahemman vaikuttavalta kuin elokuussa. Ihmispaljous ja aanet vain arsyttivat ja viihdyin vahan kauempana pahimmista turistirysista. Loysin saman kaupan josta ostin Converset elokuussa ja loysin sielta uudet rakkaat. Menin Central Parkiin istumaan samalle kivelle jossa istuin elokuussa pohtimassa millaista elama tulisi olemaan Arkansasissa. Toivoin hetken olevan jotenkin syvallinen, mutta mielessa oli silti vain artyneisyys ja surullisuus juuri sanotuista hyvasteista. Lopulta paasin lentokentalle. Lentoni oli peruttu ja jouduin viettamaan noin tunnin tulkaten suomalaiselle mummolle jolla oli ongelmia lippunsa kanssa eika juuri lainkaan kielitaitoa. Han oli erittain kiitollinen ja kyyneleet silmissa otti kadestani kiinni kun lopulta lahdimme eri suuntiin. Suomeen paasin seitseman tuntia aiottua myohemmin, mika sotki iltasuunnitelmat totaalisesti, mutta nyt olen kotona ja yritan sopeutua taas Suomi-elamaan. Vahan ristiriitaiset tunnelmat ja kovasti haluaisin takaisin, mutta ei auta. Odotan kuitenkin innolla kavereiden nakemista ja opintojen jatkamista, joten ehka tama tasta.

torstai 8. toukokuuta 2014

On the road

Lahes kaksi viikkoa on tullut oltua nyt reissussa. Takana on 10 osavaltiota, lahes 60 tuntia bussissa istumista ja paljon univelkaa, mutta myos hienoja kokemuksia ja paljon itsetutkiskelua. Istun talla hetkella hotellihuoneessa Kansas Cityssa ja huomenaamuna edessa on kahdeksan tunnin bussimatka takaisin Conwayhin. Tassa pieni kooste siita missa kaikkialla olen viime viikkoina pyorinyt!

Ensimmainen kohde oli siis Bristol, Tennessee. Vietin siella nelisen paivaa ystavani luona. Bristol on pieni kaupunki, mutta lahella olevat vuoret (ja kaverini kissat) hurmasivat minut totaalisesti.

Kuuluisa Appalachian Trail jonka patikoimiseen menisi noin puoli vuotta

Vuoriaa!!
Miau




Seuraavaksi suuntasin Nashvilleen, joka toimi lahinna levahdyspaikkana, koska matka Bristolista Chicagoon olisi muuten kestanyt suhteettoman kauan. Nashvillessa ei hirveasti nahtavaa tuntunut edes olevan vaan noin tunnissa kerkesin koluta downtownin paapiirteissaan lapi.

Downtown Nashville
Nashvillen jalkeen matka jatkui pohjoiseen kohti Chicagoa. Oli jannittavaa paasta pitkasta aikaa suurkaupunkiin. Tutustuin hostellissa saksalaiseen tyttoon, jonka kanssa kiertelin kaupunkia ja nahtavyyksia. Oli mukava saada juttuseuraa, koska yksin matkustaminen kay valilla vahan... noh, yksinaiseksi.

Pieni tytto isossa maailmassa

Kylla. Cupcake ATM.


Varpaat korkealla



Noin viiden paivan jalkeen piti jattaa Chicago ja suunnata Minneapoliksen kautta tanne Kansas Cityyn. Minneapolis oli vain paivavisiitti ihan vaan huvin vuoksi, jotta nakisin millaista meno on Minnesotassa. Jostain syysta pidin kaupungista erittain paljon. Ehka se tuntui tarpeeksi eurooppalaiselta plus etta skandinaaviset vaikutteet nakyivat kaikkialla! KC on lahinna vaan pysahdyspaikka, ettei matka takaisin Arkansasiin kay liian pitkaksi. Taalla ei hirveasti nahtavaa ollut, mutta oli mukavaa palata takaisin 30 asteen helteisiin kun Chicagossa sai palella 10 asteessa!


Minneapolis kaukaisuudessa
Downtownissa odottamassa junaa
Mall of America. Tietenkin sisalla on huvipuisto.


Tammoisia tarttui mukaan. Huomaa hinta...
Kansas City
USA!
Kai taa tytto on ihan onnellinen taalla
Paljon olisi kerrottavaa, mutta tuntuu etta viettaisin koko illan koneen aaressa jos yrittaisin kaiken kertoa. Ehka pitaa jattaa jotain tarinoita jaettavaksi sitten kun Suomeen palaan! 11 paivaa jaljella.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Last day

Tanaan oli viimeinen paiva harjottelua. Pomo sanoi etta saisin tehda mita haluan, joten vietin jonkun verran aikaa osastolla lasten kanssa ja lopun paivaa lahinna viimeistelin muita toita ja otin rennosti. Pomo halusi paivan paatteeksi luonnollisesti jutella ajastani siella ja keskustelusta jai erittain hyva mieli. Han antoi kehuja ja sanoi, etta minusta tulee varmasti hyva psykologi. Juttelimme myos vahan siita, miten on vaikeaa jattaa ystavat sitten kun palaan Suomeen. En itse ottanut aihetta esille, mutta jotenkin arvostin sita, etta han tiesi etta se varmasti tulee olemaan minulle vaikeaa. Sain lopuksi halauksen ja lahdin pois hymyillen ja onnellisena tasta mahdollisuudesta jonka sain. Opin hurjan paljon psykologin tyosta ja omista kyvyistani. Tiedan entistakin vahvemmin, etta olen oikealla alalla ja en malta odottaa valmistumista.

Huomenna lahto reissuun. Ensimmaisena on suuntana Bristol, Tennessee, jossa eras ystavani asuu. Olen hanen luonaan muutaman paivan, jonka jalkeen kohteena ovat Nashville, Chicago, Minneapolis, Kansas City ja lopuksi viela reiluksi viikoksi takaisin Conwayhin ennen kuin taytyy lentaa New Yorkin kautta kotiin. Huomisesta alkaen olen koditon, elan matkalaukusta ja kuljen bussilla ympari maata. Seuraavat kaksi viikkoa saattavat olla raskaat, mutta toivottavasti naen ja koen asioita, jotka tekevat niista sen arvoisia.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pieniä asioita

Kesä on alkanut vihdoin saapua Arkansasiin. Viime viikolla saatiin palella sateessa ja 13 asteen lämpötiloissa mutta nyt on jo lähemmäs 30 astetta ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Puihinkin on vihdoin alkanut tulla lehtiä. Minun piti olla tänä viikonloppuna Little Rockissa jotta saisin pakattua ja hoidettua asioita ennen kuin lähden reissaamaan kahdem viikon päästä. Kaveri kuitenkin keksi että olisi hauska idea yllättää eräs ystäväni vain ilmestymällä Conwayhin kertomatta hänelle mitään. Niinpä löysin itseni puoli tuntia myöhemmin matkalla Hendrixiä kohti. Kaverin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen vaikka näimmr viimeksi maanantaina...

Olen miettinyt kaikkia pieniä asioita joita tulen ikävöimään. Kiinnyn hassuihin asioihin. Olen tottunut siihen miltä kaikki täällä näyttää, että Suomessa kaikki tulee varmasti näyttämään oudolta. Liikennemerkit, Walmart, kapeat jalkakäytävät joita kukaan ei käytä, halvat ravintolat, ihmisten kohteliaisuus... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Samalla on kuitenkin asioita joita en tule ikävöimään. Minulla on ikävä toimivaa joukkoliikennettä. Lisäksi tänään tuskailin shekkien kanssa. Olisin tarvinnut joko sosiaaliturvatunnuksen ja ajokortin tai paikallisen pankkitilin jotta olisin voinut saada rahani. Onneks ratkaisu lopulta löytyi mutta mahdollisimman hankalaksi täällä on jotkin asiat tehty. USA on paljon byrokraattisempi kuin Suomi.

Mutta just nyt on hyvä olla.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Haikeus

Kaiken hauskuuden keskella mielta painaa se, etta 7 viikon paasta olen taas Suomessa. Joidenkin kavereiden kanssa on paatetty, etta siita puhumista valtellaan, mutta monien muiden kanssa se tulee vaistamatta esille. Mistaan tulevaisuuden suunnitelmista ei voi puhua ilman sita tosiasiaa, etta pian kaikki muuttuu. Ajatus lahdosta tuntui vaikealta jo syksylla. Olin niin onnellinen kun sain tietaa etta saisinkin jaada. Nyt lahto on vaistamaton ja se on edessa suurimmalla osalla kavereistani. Ajatus Suomesta pelottaa. Olen niin tottunut elamaan taalla. En ole edes puhunut suomea melkein kuukauteen. Reverse culture shock pelottaa ja ahdistaa. Ensimmaiset paivat ja viikot kotona tulevat olemaan vaikeita. Kamalinta on se, etta joudun jattamaan kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen taalla tutustunut. Osaa heista tulen viela nakemaan joku paiva, mutta suurinta osaa todennakoisesti en. Ystavyys kuitenkin muuttuu pakostikin, kun on yhtakkia eri puolella maailmaa eri aikavyohykkeella ja Skype ja Facebook ovat ainut tapa kommunikoida. On vaikeaa luopua. Viela on aikaa, mutta paivat menevat nopeasti. Mutta toisaalta "if it's hard to say goodbye, it means you've done something right". Taytyy nauttia viela kun voi.

"Spring break"

Viime viikolla oli spring break. Minulla ei sellaista virallisesti edes ollut, mutta minulla oli harjottelua vain maanantaina ja tiistaina, joten suuntasin loppuviikoksi Conwayhin viihdyttamaan kampukselle jaaneita kavereitani. Alkuviikon en tehnyt mitaan kummempaa, mutta joskus on mukava vain viettaa aikaa kavereiden kanssa tekematta mitaan ihmeellista. Perjantaina osa vaihtareista tuli Las Vegasin matkaltaan takaisin, joten menimme paikallisen ravintolan trivia-iltaan ja VOITIMME ekaa kertaa ikina. Palkintona oli 50e lahjakortti kyseiseen paikkaan, joten jossain vaiheessa menemme kaikki yhdessa syomaan sinne. Lauantaina viisi meista meni Petit Jean vuorelle patikoimaan. Vuori on saanut nimensa ranskalaisen naisen mukaan, joka oli joutunut kihlattunsa hylkaamaksi koska tama halusi lahtea tutkimusmatkalle Amerikkaan. Nainen pukeutui pojaksi ja paasi kihlattunsa laivaan toihin. Hanta kutsuttiin nimella Petit Jean ("Little John"). Nainen kuitenkin sairastui jolloin huijaus paljastui ja hanet haudattiin kyseiselle vuorelle. Hauta on merkitty mutta unohdin ottaa siita kuvan! Vuorella on myos vesiputous, jonka taakse paasee kavelemaan! Taalla oli satanut pari edellista paivaa, joten vesiputous oli vuolaampi kuin yleensa.


On the top of the world

Ihmisia :)



Vesiputouksen takana


Sunnuntaina menimme jarvelle noin parinkymmenen kv-opiskelijan kanssa. Oli lammin paiva ja meilla oli viltteja, ruokaa ja erilaisia palloja. Pelasimme mm. lentopalloa, pesapalloa ja jalkapalloa, leikimme leikkikentalla, pelottelimme yhta vaihtaria kantamalla hanet melkeen jarveen ja juttelimme syvallisia. Oli rentouttava paiva ja olisin mielellani mennyt uimaan! Muistona jai punainen naama. Aurinkorasvan kaytto olisi suotavaa... Huomenna takaisin arkeen, vaikka minun arkeni yleensa aika lyhyt onkin. Saatan torstaina suunnata jo takaisin Conwayhin...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Good times

Tanaan Hendrixin International Club teki retken Little Rockiin, ja mina tietysti tuppauduin mukaan kun taalla kerta olin jo muutenkin. Ensin menimme trampoliinipuistoon. Olen siella kerran aiemminkin kaynyt (en muista kirjotinko siita sillon? Ehka.) ja se on siis kaytannossa halli jossa on hurja maara trampoliineja niin vaakatasossa kuin seinillakin. Lisaksi siella on dodgeball-kentta, foam pit (vaahtomuoviallas? :D) ja koriskoreja. Hurjan hauskaa oli, mutta paikat ovat sen jalkeen varmasti kipeina...

Sen jalkeen menimme Little Rockin keskustaan River Marketiin syomaan. Se on pieni kauppahallin tyyppinen paikka, jossa on erilaisia ravintoloita. Ostin kiinalaista ruokaa ja koska ulkona oli about 20 astetta lamminta, osa meista meni syomaan ulos auringonpaisteeseen. Lopuksi 5 meista meni patikoimaan Arkansasin toiseksi korkeimmalle vuorelle, Pinnacle Mountainille. Paatimme valita vaikeamman polun, joka oli kaytannossa kivelta toiselle kiipeamista lahes pystysuoraa rinnetta ylos. Paasimme ylos asti ja maisemat olivat huikeat!

Jyrkkaa oli



Perilla!